tiistai 21. kesäkuuta 2011

Raikasta kesäkuista tiistaita kaikille!

Fresh feeling? Ha? Noh vettä on ainakin sadellut riittämiin tuon helteisen viikon jälkeen.
Luonnollehan tuo tekee tosin hyvää,mutta olisihan se kiva vietellä kesää vähän aurinkoisemmassa säässä.Pitää hetki funtsia mihin tapahtumiin sitä viime kirjoituksessani jäinkään... Yritän myös täst edes kiinnittää huomiota ja oikolukea paremmin nämä tekstit ennen julkaisua.Kehh.

Viime keskiviikko 15.6 sujui hieman sateisessa,mutta normaalissa työilmapiirissä.Uitimme muutaman hevosen ja ajoin pari muuta mokomaa samaisena päivänä.Olin kotosalla jo ennen iltapäivä kolmea.Rentouduin ja söin muutaman tunnin ajan ja sitten matkani veikin jo takaisin työmaisemiin.Tällä kertaa ei varsinaisiin palkallisiin töihin kuitenkaan.
Joutsan HYS:in omistuksessa olevalla raviradalla pidimme talkoot.Tielana lanasi radan tasaisempaan kuntoon ja kaivinkone nosteli muutamia jättiläis kiviä pois radan uumenista.Ihmisvoimat eivät niihin enään riittäneet.Juoksu-urastatuli siisti ja pitävä.Talkoiden parhain osiohan on aina syöminen.Mielestäni ainakin.Mussutimme porukalla äärettömän tuhtia suklaakakkua ja muita herkkuja ja paistoimme nuotiolla makkaraa.Samalla rupattelimme mukavia ja vietimme yhteistä aikaa keskenämme.Vanhoistakin ihmisistä on tullut vuosien varrella hyviä ystäviä.On mielestäni rikkaus omistaa kaikenlaisia ja ikäisiä tovereita.Kaikilta oppii aina jotain uutta ja voi tuntea oman sosiaalisen elämänsä olevan monipuolista ja rikasta. Itse en ole vuosiin enään omistanut isovanhempia ja tämäkin seikka ehkä johtanee siihen miksi viihdyn myös vanhempien ihmisten seurassa.Heidänelämänkatsomus ja kokemukset ovat erilaisia ja hyvin aistittavissa.Tälläistä talkoista tällä erää.Kello löi jo yliyhdeksää ja kiiruhdin savun hajuisena kohti kotia ja petiä!

To päivä kului normaalien töiden lomassa.Suunnistimme iltapäivästä kohti Mikkeliä ja siellä järjestettäviä raveja.Ilta oli hyvä ja hauska.Jälleen mahtavia ihmisiä ja hauskoja juttuja ja kokemuksia.Mikkelissä on aistittavissa jonkin sortin tappajahyönteisiä.Joku siinä raviradassa silti viehättää,sillä sinne on aina hyvä lähteä raveihin! Sijoituksia matkaan kertyi 3. 6. ja 6. ! Kaksi hevosta paransivat ennätystääja kaikkivaikuttivat terveiltä,sekä kuskit olivat hyvin tyytyväisiä kilpureihin.Jäimme muiden armoille juoksunkulkujen kannalta.Autot pakettiin ja matka kohti kotia! Kellon viisarit olivat puolen yönkieppeillä kun saavuin kotiin.Edessä oli noin 5 tunnin yöunet ja jälleen kohtiuutta päivää.Ammatinvalintakysymys,mutta onneksi nyt on kesä ja jaksaa paremmin.
(Windhoek Mikkelin vierastalli 16.6.2011)

Pe työpäivä oli normaali.Hieman väsymystä havaittavissa,mutta ei mitään kummempia kommelluksia.
Illasta suuntasimme Fiian,Sonjan ja Mariannan kanssa Hartolan maille tervehtimään Jeniä!Vietimme mukavan ja rattoisan illan tytskyjen kanssa jutellen järkeviä ja vähemmän järkeviä asioita.Söimme herkkuja ja valitimme vatsojemme täyteyttä.Olimme silti kiitollisa ruoasta ja terveydestä. Loukkasin torstaina ennen ravireissulle lähtöä nilkkani uittaessa yhtä hevosta.Olin myös pe iltapäivästä jo vähän normaalia väsyneempi ja siksi tähän päivään hyvin koskettaviksi asioiksi liittyykin kyseisen kirjan tekstinpätkät.Äiti oli jättänyt aamulla ja illalla kirjan auki ruokapöydälle ja satuin lukemaan väsymyksen "hoidosta" aamulla ja iltapäivästä rampojen ruumiin jäsenten parantumisesta ja siitä,että ne eivät saa häiritä kulkijaa.Halusin jakaa nämä asiat myös tyttöjen kanssa. Kyseisiä värsyjä elämän totuuksista löytää myös kirjasta nimeltä Raamattu.



Jatkoimme perjantai-illan viettoa Joutsan puolella.Suuntasimme Fiian ja Sonjan kanssa Fiian isän luokse aikaamme tappamaan,sekä lisää yhteistä aikaa viettelemään.Tässä vaiheessa joukkoomme oli liittynyt myös Sanni,Elina ja Jonna.Monta väsynyttä nuorta naista yhdessä ryppäässä.Takana pitkiä työpäiviä,mutta seura piristi.Suuntasin kohti kotia puoli 2 aikoihin ja menin kahden jälkeen nukkumaan.Huomasin myös,että viikolla olin kerännytunilvelkoja sillä heräsin vasta klo 13 lauantaina. 11 tuntia unta oli tällöin takana ja mieli ei niinkään virkeänä.Tiesin silti,että olin nukkunut pitkästä aikaa kunnolla ja olin tyytyväinen.
Pyhitin lauantai päiväni rennolle asenteelle ja suunnistin klo 17 aikoihin Höltille.Vietin iltaani heillä normaaliin lauantai tradition mukaan.Kodassa makkaraa,saunaa,herkkuja,leffaa ja jutustelua.Lauantai leffana toimi Pee-Wee Herman, Big Adventure. Naurua riitti pitkälti! Olin katsonut leffan 2 vuotta sitten jenkeissä viimeksi,mutta nyt se vaikutti jopa paremmalta.Sain hinattua ahterini kohti autoa vasta puoli 4 aamuyöstä ja hurruuttelin kohti kotia.Menin neljän jälkeen nukkumaan.Äiti melkein heräili jo aamuvuoroon.Hah.


Sunnuntaina heräsin myös klo 13 ! Jee.Jälleen kunnolliset yöunet.En tosin tykkää nukkua pitkälle päivää,mutta kerrankin oli viikonloppu ilman kummempia suunnitelmia joten annoin itselleni kunnolla aikaa.Klo 15 aikoihin suunnistin urheilukentälle katsastamaan poikien jalkapallopelin.Kuumuus yllätti kaikki.Ilma oli hiostavaa ja juu kyllä farkuissa tarkeni hyvin!Pelin jälkeen porukka suunnisti uimaan.Itse möllötin hetken laiturilla ja käppäilin piakkoin kuitenkin kohti kotia.
Vaihdoin rentsimpää vaatetta päälle ja söin kunnon ruokaa ja jäätelön! Viettelin aikaa parvekkeella,sekä TV:n ääressä. Klo 19 alkoi kokous jonne suunnistin iltaani viettämään kera mahtavan porukan ja ystävien.Laulua ja sanaa riitti ja mieli virkistyi jälleen. Kotia tultuani käytinkin loppuiltani tietokoneella ja pyörin puoli yötä sängyssä.Oli aika herätä taas 6.00 maanantai aamuna.Ugh.

Kello pirahti soimaan kännykästä.Oli aika nousta ja suunnata kiireesti aamupalan ja vaatetuksen kautta työmaalle.Maanantai päivä oli mukavan rento ja normaali.Olin noin neljän aikoihin iltapäivästä kotosalla.Suihkun ja ruoan jälkeen suuntasin hakemaan Fiian ja ajoimme kohti Höttien taloa.Varalaskupaikalla edessämme kiiti mopoauton kuorissaolevaauto(?) yli 120km/h. Risteyksessä kuvittelin vielä,että ohitan sen kun päästään kiihdyttämään ja ohituskaistalle.Kyllä me pitkään ihmeteltiin ja katseltiin ku ei siitä ihan noin vain ohi mentykään.Ohittamatta jäi ja pelotti oikein sen autoilijan puolesta.Minä kun luulin,että minulla on pieni auto...
Höltillä vaihdoimme autoa ja suuntasimme Toivakkaan treenailemaan lauluja viikonlopuksi.Saimme pari uutta tuttavuuttakin.Lahjoja on monenlaisia.
Takasin tulomatkalla näimme yli hyvännäköisen jätkän tienlaitaan pysähtyneenä kavereidensa kanssa.Ajoimme silti ohitse.Harjoittelimme Sonjan johdolla lauluja vielä autossakin.Hyvä me.
Chillailimme Fiian kanssa vielä Höltillä hetkisen ennenkuin kurvasimme koteihimme.Kello taisi olla yhdeksän pintaan kun päätimme lähteä.Heitin Fiian kotiin ja riensin samantien itsekin kotiovelle.Vietin iltaani vielä klo 23 asti koneella.Ihmeellistä,mutta totta.Taasen valvoin tietokoneen tähden.
Tiistaina,eli tänään vietin hyvin rennon ja kivan työpäivän.Olin kotosalla jo kahdelta iltapäivällä.Takana mukava ja sopivan poutainen päivä.
Tänään olenkin sitten vain rauhoittunut TV:tä katsellen ja ruokaa mussuttaen.Käväsin myös saunassa ja fiilistelen lähenevää Juhannusta.JEE! Tein myös Verkkokauppa.comista huiman tilauksen,josta kertonen sitten myöhemmin kun paketti on tullut kotiin. Eipä tässä kai muuta! On hienoa nähdä ,että parin kirjoituksen jälkeen tätä blogia lukee edes 5 ihmistä.Tosin olen kuullut paljon ulkopuolisiltakin,että lukevat tätä.Kiva homma.

Tämä postaus jäi nyt vähän mielipidevapaaksi kirjoitukseksi.Pitäisi joko kirjoittaa useammin tai vähemmän kerralla tälläistätä kellonaikatekstiä.Mukaan mahtuisi täten enemmän pohdiskelua,mutta kaikki aikanaan.Tälläinen postaus tälläkertaa! Nauttikaa juhannuksesta ja olkaa ihmisiksi.Toisin sanoen käyttäytykää hyvin älkääkä olko niin maallisen noloja.Khöm.
Toivokaamme hyvää säätä ja paljon riemua viikonlopulle!
-Emi

Päivän fiilistelybiisi : Greg Laswell - Not Out

+ huomasin Spotifyyn ilmestyneen Owl Cityn uusimman levyn! Taidan katsastaa sen seuraavaksi...

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Pahoitteluni virheistä

Turha postaus,tiedän.
Pahoittelen viime postauksen kirjoitusvirheiden määrää!
Luin sen pätkissä monta kertaa läpi,mutta vieläkin sinne jäi paljon korjattavaa.
Postauksesta tuli pitempi kuin piti ja täten en jaksa enään viilata pilkkuja ja pieniä kirjainvirheitä.Koittakaa jaksaa.Kiitos,anteeks ja näkemiin! Kohti huomisia Mikkelin raveja.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Viime viikon katsaus!

Aika kuluu välillä niin tajuttoman nopeasti! Tämän paikan hahmotus ja käyttö on vieläkin hieman hakusessa,mutta kirjoitan tätä tekstiä kuitenkin,sillä koen sen itselleni rakentavaksi muisteloksi.Hauskahan näitä on lukea sitten jälkeenpäin.Hienoa tietenkin olisi jos muitakin kiinnostaa mitä minulle kuuluu ja vähän mitä tässä Putkisen päässä liikkuu.Kirjoittelenvarmaan tästä eteenpäin kerran viikossa maanantaina tai tiistaina.

Nyt kuitenkin itse viime viikkoon! Ja mennyt viikkohan oli sitten kuuma ja helteinen.Voivoi sitä ihanaa lämmön määrää täällä Keski-Suomessa.Viettelin ti ja ke viimeisiä lomapäiviäni ja lähinnä rannalla tuli kulutettua tuo tiistai päivä.Auringonotto ja kavereiden kanssa chillailu on jotain niin kesäfiilistä nostattavaa touhua! Ke suuntasin Fiian ja Sonjan kera Jyväskylään shoppailemaan päiväksi.Teresa ajoi mun auton kaupunkiin kun tarvitsi kyydin.Perussettiä koko iltapäivä hengailtiin ja syötiin.Kulutin taas jokusen summan Punnitse&Säästä -kaupassa.Ostettiin sitä sun tätä vaatetusta myös.Ilta meni ihmechillailussa pitkin kaupunkia ja tapasimme Antin ,joka liittyi seurueeseen.
Oikeastaan yksi varsinaisista syistä matkata Jyväskylään keskiviikkona oli Jare&VilleGallen keikka paikallisessa yökerhossa.Rentsiä chillailua ennen keikkaa.Tungimme jo hyvissä ajoin eturiviin tanssahtelemaan ja varasimme paikat.JESS.Ruudolf ja KarriKoira heittivät mahtavan lämppäkeikan.Harmitti kun heidän esiintymisaikaansa meni epävirallisen soundcheckin tekemiseen ja mikkien säätöön.Fiilis oli korkealla ja hiki virtasi.Kaide oli välillä liiankin puristuksissa kroppaani vasten.Ihmismassan paine oli välillä valtava.
JVG alkoi "soittamaan" klo 1 tienoilla. Yleisön paine vain kasvoi ja fiilis oli kyllä huikea.Jätkät veti hyvin setin ja Rudin ja KarriK:n fiittaus korosti esiin
tymisen toppen tasolle! Mahtavia esiintyjiä ja oli kyllä tosi hauska keikka.Kamerat välkkyi jokasuunnassa ja videoita otettiin ihme kuvakulmista.Keh

(kopioitu JVG:n kotisivuilta)

Mutta juu kyllä,viimeinen lomapäiväni keskiviikko venyi pitkälle aamutunneille.Olin kotosalla vähän jälkeen 3! Kello soi töihin 6.00 ja töissä piti olla 6.25 .Lähinnä kuuntelinki lintujen lauleskelua ja mieteskelin,saatoin torkahtaakin välillä.



Torstainen työpäiväkului hienosti helteisessä säässä.Pomoni alkoi viettelemään omaa lomaansa tallielämästä jo torstaina joten puuhailin lähinnä itsekseni.Kuulin myös kotiin saavuttuani,että JVG,Ruudolf ja KarriKoira olivat käyneet täällä Joutsan yleisellä uimarannalla uimassa! AIvan meiän talon vieressä olevalla rannalla siis.Tietenkin juuri silloin kun minä olin töissä.Noh no can do, olisi vain ollut hieno kiitellä vieläkeikasta ja muuta.Oeln päässyt yli jo menetyksestäni.Hah.Tervetuloa käpykylä Joutsaan 4 -tien varrelle toistekin!
Pe päivän vietin myös töissä lähinnä hevosia yksin liikuttaen ja puuhaillen.Kuuma sää jatkui!
Illasta vietimme nuorteniltaa Joutsassa.Paikallaolijoita ei ollut montaa,mutta laulu ja sana toimii pienessäkin porukassa! Illemmalla chillailua ja kotipippaloissa käväisy,mutta tunnelma oli niin sanotusti failed ,että lähdimme kotiin parin kaverin kanssa.Minulla luvassa oli viikonlopputöitä ,joten uni tuli tarpeeseen.
Lauantaina käväisin aamulla ruokkimassa hepoiset pienoiset ja jatkoin unia klo 11 asti. Söin hiukan ja kävin taas ruokkimassa hevoset.Paistattelin päivää auringossa ja käväsin Höltillä moikkaamassa Sonjaa,sekä syömässä vähän evästä.Vuorossa jälleen töitä ja tallihommia.Pari tuntia vierähti hevosten lomassa.
Käväsimme illasta Teresan kanssa vuolemassa Pappisissa yhden hevosen kaviot.Minä aktsoin ja teresa harjoitteli.Kiireisen aikataulun takia Teresa ei ehitnyt jäädä kahvittelemaan,mutta minä hoidin sen osuuden. Vierailun jälkeen vielä vähän töitä tallilla ja kävinmoikkaamassa radalle tulleita tuttuja.
La ilta ja su aamuna luvassa jälleen töitä.Olisiko pitänyt mennä nukkumaan? Ei toki.Kesäiseen iltaan liittyi lettuja,siirappia,jäätelöä ja mansikoita alkupaloiksi kohti illanhämärää.Lähdimme pyörillä Sannin ja Sonjan kanssa kaverimme luokse kesäiseen illanviettotapahtumaan eli jonkin sortin bileisiin.-jokainen vietti la iltaansa tavallaa
n.Osa alkoholin kera ja me jotkut sitten ilman.Oli hasuka ja rento ilta/yö kavereiden kanssa.Muutamia hienoja kuvatuksiakin tuli napsittua.Heh.









(Sonja ja Emi Jaken puvussa)


Saavuin näistä pippaloista kotiin päin vasta vähän ennen klo 4:ä aamulla joten päätin kurvata suoraan tallille ruokkimaan hevoset.Tältä reissulta kotiin vihdoin saavuttuanu ja tyhjällä bensatankilla ajettuani päätin käydä nukkumaan.Seuraava herätykseni soi klo 11.15 jolloin jälleen suunnistin tallille ruokkimaan heposet.Sunnuntai kuluikin sitten seuraavaksi Hölttien kanssa ruokaillessa paikkalisella grillillä.Ukkonen saapui uhkaavasti,mutta lähdimme silti uikille uimaan.Vesi on huikean lämmintä jo tähän aikaa kesäkuuta! Uimme jonkin aikaa ja pidimme hauskaa kavereiden kanssa.Frisbee lensi veteen muutamasti ja pojat hyppivät kuin koirat.Ukkosen ja sateen lähestyessä huomasin kellon taas rientäneen sen verran,että oli aika taas kipaista tallille.Joutsassa on huimasti turisteja kesäisin.Sen huomasi jälleen Helluntaina uimarannallakin.
Ilta sujui taas kyläillessä ja loppu työhommissa.Oli aika valmistautua uuteen työviikkoon.
Maanantaina sää tekikin äkkikäännöksen ja helteet muuttuivat sateiksi ja ukkosen mylvinnäksi.Vietin päivän jälleen suurinpiirtein yksikseni,mutta se on ihan kiva homma.Pomo palaili hiljalleen minilomaltaan ja ajoimme yhdet hevoset yhdessä.Kura lensi ja naama oli puhtaannäköinen,samaten vaatteet.Hieno päivä silti.
Tänään,tiistaina viettelimme jo pomoni kanssa rentoa työpäivää yhdessä.Pääsinkin jo klo 2 jälkeen töistä ja takana vain yksi ratsastuslenkki,sekä torstaisten Mikkelin ravien varusteiden putsaus.
(Heikki Killeri -ravit 14.5.2011)

Näistä lisää ensi viikon postauksessa.Äiti käy myös huomenna katsastamassa meille vuokrataloa syrjäseudulta.
Nyt fiilistelen Johanna Kurkelan musaa ja tajusin Steven Curtis Chapmanin biisin - See ,olevan älyttömän kaunis ja hieno kipale! Näillä jatketaan kohti loppuviikkoa,jossa riittääkin hulinaa taas aivan tarpeeksi.Pitäkää sydän paikallaan ja olkaa kiitollisia pienistäkin asioista.
Illan ohjelmaksi aion itselleni myös asettaa kummilapselleni kirjeen kirjoittamisen Ugandaan.
-Emi


P.s. Blogini nimen inspiraationa toimii Johanna Kurkela - Minä rakastan elämää !

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesäloma-aa kesäloma-aa !


Voivoivoi tätä ajankulua! Monien inspiroinnin ja ajatuksen,sekä pohdinnan jälkeen jos vihdoin saisi otettua tämän bloggailun tavaksi! Tänne sain tunnukset tehtyä jo muutama vuosi sitten,mutta aika hiljaiseksi on tämä kirjoittelu kuitenkin jäänyt ;o
Monia reissuja ja retkiä on elämässä tehty,mutta tuskin näen kauhean tärkeäksi pohdiskella ja luetella ,menneitä aikoja.Kerran kun olen ollut laiskiainen ja blogiin kirjoittaminen ei tällöin muka maistunut niin ollaan sitten ilman niitä tarinoita! Paras homma lienee aloittaa puhtaalta pöydältä ja suunnata kirjoituksen aiheet uusiin seikkailuihin ja tuleviin kokemuksiin.
Tämä onkin tälläinen alotusteksti.Pitänee opetella kunnolla ja hyvin käyttämään tätä paikkaa ,jotta lukijat ja itsekin kokisi olevansa läsnä siinä "lukuhetkessä". Kukaan ei jaksa lukea mitään söherrystä ihme värisiltä pohjilta ja kuvien random asettelua yhdessä random kuvien kanssa.
Tämän aloitustekstin kuva on napsastu Israelista huhtikuussa 2011 Masadan raunioilta.
Kirjoittelen lisää myöhemmin ja paremmin.Lupaan antautua blogin vietäväksi ja yrittää hankkia sille ehkä jopa lukijoita! Nyt jatkan kuitenkin vielä muutaman päivän ajan kestävää kesälomaani leffan katsomisella ja Facebookin pläräämisellä.Takana hieno kesäpäivä kera ystävien,saunan,uimisen ja herkkujen.Osittain hyvin helpottunut ja iloinen fiilis.On hienoa omistaa lepo ja rauha sydämellä ja tietää olevansa siunattu.Voikaa hyvin ja eläkää totuudessa.
-Emi