sunnuntai 11. joulukuuta 2011

On aika astua askel eteenpäin

Noniiin! Viimeisimmästä blogihetkestä onkin aikaa.Pahoitteluni,jos se jotain (mukamas) vaivaa.
Kesän loppupuolella ja syksyllä on elämääni mahtunut monia hienoja hetkiä,jotka jäivät näistä teksteistä pois.Viimesimmän kirjoituksen jälkeen jäin odottelemaan kaveriltani kuvia erästä postausta varten ja tä
ten tauko venyi ja venyi.Päätin,että seuraavan kirjoituksen teen vasta kun ole
n lähdössä Australiaan.Huimaa eikö? Sinne pitäisi tänään lentää! Perill

ähän olemme vasta tiistaina.Pitkä reissu kohdattavana,mutta tykkäämme ottaa haasteita vastaan.Matkailu avartaa,näin sanotaan.

Syksyn mittaan olen kokenut hienoja hetkiä hoitohevosteni seurassa.
13.8 Joutsassa pidettiin perinteiset Paikallisravit.Tallimme edustus oli taas vahva ja itsekin pääsin jopa osallistumaan valmennettavani hevosen kanssa montè-lähtöön.Tuloksena olikin hyvin positiivinen toinen sija! :)


















Samaisiin raveihin mahtui myös silmäteräni Windhoekin voitto.













Seuraavana päivänä Mikkelissä nappasimme Sanni tammuskan kanssa keulajuoksulla voiton.













Piipahdin myös syyskuun lopulla Saksassa veljeni kanssa.Siellä viivyimme viikon verran tätimme Anjan hoivissa.





















Saksasta palattuani riensinkin seuraavana päivänä Lappeenrantaan kahden passihevoseni mukaan raveihin.Windhoek näytti tosipaikan edessä,että osaa voittaa ja ottaa tosissaan kilpailutilanteen.Tuo päivä toi hymyä elämään paljon.Tavallinen iltaraveissa saavutettu voittokin voi tuntua tälläisestä ihmisestä aivan huippujutulta.Nautin jokaisesta hetkestä tuon tallin hevosten ja ihmisten kanssa ja mikä vielä parempaa,kun jakaa ne onnistumisen hetket yhdessä.Kaikenlaista on tullut tallilla koettua lähes 6,5 vuoden aikana.Monenlaisia hevosia ja ihmisiä on tullut vastaan.Kaikesta on yritetty oppia ja nyt olisi aika lähteä hakemaan lisää kokemuksia.Hurjaltahan se tuntuu yhtäkkiä hypätä toisenlaiseen maailmaan.Odotan silti innolla mitä seuraava puoli vuotta tuopi tullessaan. Pohjalla pitäisi olla hyvät perustaidot ja koulutus hevosten kanssa,mutta kukaanhan ei tässä ammatissa ikinä tule oppimaan kaikkea.Näkökulmia on monenlaisia ja aina löytyy jotain kehitettävää.















Minä ja Peto 2008 =D


Näiden huippuhienojen sanojen,sekä mini syyskatsauksen pohjalta toivotan kaikille tätä blogia seuraaville jo hyvää joulunaikaa! Viettäkää hauska talvi ja nauttikaa lumesta,jos suinkin mahdollista!! :) Itse sain viikon verran nauttia Suomen talvesta.Pakkasta ei kuulunut tai näkynyt. En kyllä juuri sitä kaivannutkaan.
Koitan kirjoitella ja lisätä kuvia tänne niin paljon kun mahdollista.Monien on helppo seurata täältä käsin reissuamme,eikä tarvitse Facebookissa kirjoitella jokaisella ihan niin pitkiä stooreja.
Nyt lähden kuitenkin pakkaamaan rinkkani loppuun ja valmistelemaan kaiken viimeisen päälle valmiiksi.Pysähdymme vielä Lahdessa menomatkalla.Helsingissä odottelee myös siskoni tällä viikolla syntynyt tyttö,jonka aion vielä nähdä ennen klo 23.55 starttaavaa lentoamme.
Kaikkea hyvää teille kaikille! Australia odottaa seikkailuineen minua ja Teresaa.
Ollaan yhteyksissä! Heipoooooooo =)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Muutaman viikon vierähdys

Jaahas jaahas.On jälleen aika istahtaa hetkeksi ja koota viime aikaisia tapahtumia ylös.En kirjoittane vajaa kolmen viikon tapahtumia päiväkohtaisesti ylös.Joutuisin muuten istumaan yöhön asti tässä ja kukaan ei edes jaksaisi lukea moista tekstin "pätkää".Yritän pitää blogin kuitenkin mielenkiintoisena ja hauskalukuisena.Toimiihan tämä minulle eräänlaisena päiväkirjana,mutta en toki laarittele tänne samoja asioita,kun mitä kirjoittaisin "oikeaan"päiväkirjaan.

Vimeksi taisin jäädä aikaan ennen juhannusta.Täten katsastetaampa juhannus viikonloppu ensiksi!
Pe iltana suuntasimme Fiian kanssa kahdestaan autollani kohti Keuruuta.4 -tie ammotti tyhjyyttään eikä Jyväskylä-Keuruu välikään ollut ruuhkasta tietoinenkaan.Hyvä juttu meille.
Saavuimme Isoon Kirjaan ,joka toimi viikonlopun viettopaikkana.Koffassa oli jo täysi hulina päällä ja ihmisiä silmän kantamattomiin! Tapasimme Sonjan ja Mariannan ja leiridyimme heidän pakunsa viereen.Fiia sijoittui nukkumaan pakettiautoon ja minulla oli tarkoitus nukkua Nissan micrani takakontissa/penkeillä.Takaosa täynnä patjoja ja muuta härpäkettä.



Vietimme aikamme Keuruulla pe-su.Hauskaa oli ja tutustuimme uusiin ihmisiin ja saimme paljon irti juhannuksesta.Letkeä ja rento,vapauttava ja iloinen juhannus vuosimallia 2011 ! Ääni meinasi mennä painuksiin ja uni oli vähäistä,mutta emme vaipuneet synkkyyteen.Sanojen lisäksi postaan tähän nyt vastineeksi kuvia,jotka toivottavasti kertovat kuvateksteineen enemmän kuin se mitä olisin mahdollisesti kirjoittanut.



Fiia vohvelimestarina.

Minä apurina.


We were doing what?!


Yak.



Meitsi hyökkää vohveleiden kimppuun.






Basic Konffa-pizzailua!



Naamailua.


POSE!



Sup Donkey -kuva.


H-H+bändi Konffan päätösjuhlassa sunnuntaina!


Chilling with the girls.



Kotimatkalla.

En halua toistaa iteseäni,mutta totean vielä kertaalleen,että konffa oli huikea! Mahtavin tapa viettää juhannusta on suunnata Keuruulle tällöin.Saimme tehdä yhteistyötä valtavien tahojen ja ihmisten kanssa,sekä saimme paljon eväitä elämään.
Pitihän se arvata,että juhannuksen takia jo postaukseni venyy näinkin pitkäksi.Taidankin pätkäistä asiani nyt tähän ja teen lopusta parista viikosta erillisen kirjoituksen!
Toivottavasti muidenkin ihmisten juhannus sujui hienosti ja turvallisesti.
-Emi-

Juhannukseen liittyvää biisilöä voi hoilailla: "I'm gonna sing because the God is good!"