Otsikko lähinnä kuvastaa sitä,että odotettavissa on tulevaisuudessa positiivisia tuloksia hevosten kanssa. Tähän asiaan liittyi kuitenkin iso MUTTA ja paljon tekemistä. Mitäänhän ei voi saada helpolla.
Tiedät,että apuvälineen avulla pääset todennäköisemmin ylitettävän kohteen yli,mutta ensin se on fiksattava kuntoon,jotta siitä on hyötyä. Right?
Paikka jossa asumme nyt oli aika rämä kunnossa tänne tultuamme. Mikään ei toiminut minkä piti olla korjattu. Suurin ongelma oli vesi ja sen saatavuus. Ensimmäinen viikko oli aika lämmin ja jouduimme huolehtimaan kantovoimin riittävästä vedensaannista. Kirkasvesipistekään ei ollut ihan lähellä,sen voin kertoa. Laitumilla vesialtaat olivat ison mudan peittämiä ja aitoja rikki. Kaninkoloja on joka paikassa ja rompetta nurkat täynnä. Taloja ei oltu siivottu ja lämmin vesi ei tullut toiseen taloon. Minun huushollissa tulee vieläkin keltaista vettä. Siivottavaa on riittänyt. Pesukoneittenkin kanssa on ollut ongelmia. Minun ei vieläkään toimi. Kaasupullot piti asentaa uusiksi ja näiden toisten talon uuni ei vieläkään pelitä. Eka viikko kului roskaruoan merkeissä,koska hellat ja uunit olivat poissa pelistä. Paljon on siis ollut tuunailtavaa. Vesiprobleemat ehkä ne suurimmat tosiaan.
Vielä on hevosten tiloissa paljon fiksailtavaa,sillä pihasadettajat vuotavat karsinat märiksi ja hiekasta on pulaa. Kengittäjäkin saatiin laittamaan poljetut kengät takaisin jalkoihin.
Kaikesta huolimatta olemme viihtyneet täällä hyvin ja hevoset oikein nauttivat olostaan maalla. Oikein tuntuu hurjalta kirjoittaa tätä listaa mitä ollaan joutu käymään läpi nämä kaksi viikkoa. Päivä päivältä olemme hinanneet itseämme haaste haasteelta kohti tavoitteita.
Hevosten liikuttelu alkoi varovasti kävelytyskoneen ja laitumien voimin. Pikkuhiljaa veimme hevosia pareittain omalle (vähän umpeen kasvaneelle) radallemme ja rannalle. Bunburyssä olemme käyneet kerran.
Hevoset olivat ensin aika rauhallisia,mutta ovat alkaneet piristyä pikkuhiljaa. Rannalla on huippu hienoa ratsastella! Oikein kliseinen unelma ollut tuo,vaikka olenkin tätä ennen niitä uitellut meressä. Rantahiekka on hyvä alusta treenata ja rantaa täällä riittää silmänkantamattomiin! Merikasvit vaan alkavat tehdä tuloaan ja valtaavat aluetta...
Pari kertaa on tullut kupsahdettua alas. Kerran rannalla veteen ja kertaalleen radalla nopean "lammas-episodin" takia :))
Täällä kun noita elukoita hyppii joka puskasta nenän eteen. Kenguruita on aivan liikaa! Lehmät aidan takana eivät helpota asiaa ja valkoinen orimme ja pikku-Joey laukkaamassa viereisessä aitauksessa ovat myös pieni virike treeniin. Tänne on myös eksynyt jostain yksi lammas joka nökötti ja pelotteli meidän hepoja eräs aamu ratsastustuksien ajan. Mokoma nopealiikeinen nuori neiti sitten eräällä kiekalla sai mut alas.
Hyppäsin itekseni tosin takaisin selkään ja tein ehkä elämäni parhaimman balanssiratsastuksen ikinä. Ei ole mikään helpoin tamma ratsastaa,kun sille päälle sattuu. Kaikesta opitaan.
Olen myös kamppaillut pienoisten lemmikkiongelmien kanssa. Talossani ja sen ympärillä viihtyy vähän turhankin moni elukka. Opossumi,kanit,kengut,hiiret ja linnut ainakin. Hitusen olen rohkaistunut,mutta ensimmäiset yöt olivat hieman vavisuttavia. Olen pariin otteeseen saanut tänne vierailijoita pelottelemaan puheellaan ötökät muualle ja muina öinä nappaan koiran kainaloon. Jos hiiri päättää hyökätä,olen turvassa.
Viikko sitten kuultujen uutisten saattelemana olivat muutaman päivän ajan voimat vähän vähissä. Pikkuhiljaa olen hinannut itseäni takaisin kuosiin ja saanut muuta ajateltavaa. Huomenna on aika matkata Perthiin ystäväni muistotilaisuuteen. Tulen tiistaina takaisin Capeliin ja ajelen taas lauantaina puoliltapäivin kohti Perthiä,koska suunnittelin meneväni kisoihin ja sunnuntaina nappaankin Teresan kyytiin ja huristan taas farmille.
Tässä hieman menneiden kahden viikon tunnelmia ja ajatuksia. Lopuksi niitä kuvia,joita moni varmaan enemmän odotteleekin. Otoksia myös mm. eräältä sunnuntai iltapäivältä,jonka vietin Eevan kanssa vajaa 15 min päässä sijaitsevassa Busseltonin pikkuruisessa kaupungissa. Yksi maailman isoimmista laitureista. Päädyssä sijaitsee pieni meren alle menevä katselupaikka. Tai mikä lie.
Tunnemyllerryksistä aina seuraaviin.
Elämä on yhtä punnerrusta. Lopputulos näkynee joskus. Tärkeintähän on kuitenkin onnellisuus. Olen tyytyväinen tähän kaikkeen ja haasteet rakentavat ihmistä. Kaikki täällä ovat hieman väsyneitä muuton jäljiltä ja lastenkin käyttäytyminen alkaa hieman raastaa kaikkien hermoja. Kyllä tästä tasaannutaan.
Rakkaudesta laukkaurheiluun. Rakkaudesta lähimmäiseen.
Love ya all!
-Millie-
