perjantai 1. marraskuuta 2013

Vuodenajasta toiseen

Ooooops!
Olen näemmä tälläinen innokas kausikirjoittelija ja välillä sitten hypätään muutamalla kuukaudella eteenpäin ja unohdetaan kuulumiset kokonaan. Pahoitteluni. Etenkin rakas perheeni ja ystävät. He joita nämä löpinät ja kuvat suurimmaksi osaksi kiinnostaa.

Sateinen talvi toi mukanaan pientä ketutusta ja masennusta.Jäipä tämä kirjoittelukin siinä samalla.
Tuntui ettei jaksa kirjoittaa mistään. Kuka jaksaa tuijottaa kuvia sadepäivistä,varsinkin Suomen kesän samaa aikaa kukoistaessa kauniina uniikkina vuodenaikana.
Nyt ovat osat taas vaihtuneet! Kevät on täällä! Ei sada ja on lämmin. Nautin. Varmaan me kaikki vierailevat tähdet,mutta myös paikalliset.


Tuskin kuukausien kuulumisia tulee kerralla höpöteltyä. Kuvat kertonevat taas suht paljon.Osa teistä lienee nähnyt osan näistä sosiaalisenmedian kiemuroissa,mutta koitin valita vähän eri otoksia tähän postaukseen.

Hevosia on tullut ja mennyt.Ei pysy enään edes laskuissa. Paljon on pre-train hevosia ja nuorukaisia. Olisi toki kiva saada joku niistä jäämään tänne ihan pysyvään treeniin. Meinaa kilpailevat pollet olla kaikki jo aikas vanhaa kalustoa. Tavitsemme uutta satoa! Sitä odotellessa.

Paljon on taas opittu voi että. Ei olisi kyllä joku aikaa sitten uskonut mitä hevosia tulee ratsastettua ja mitä haasteita ne voikaan tuoda mukanaan. Eräästä Ascotin pölkkypäästä olen positiivisesti yllättynyt! Tämä ruuna on osottautunut hyvin helpoksi hevoseksi vihata ja rakastaa samaan aikaan. Syynä tietenkin hyvin pitkälti on se,että hevonen tuntuu mielettömän hyvältä ja työskentelee kuin kone,mutta toisena puolena on se häijyys ja kenkkuilu. Minun aikana kymmenisen kappaletta ratsastajia on tältä hevoselta tullut alas ja fanikerhoa tuskin löytyy. Maalaiselämä on kuitenkin passeli tälle pojalle ja liikutusvaihtoehtoja on onneksi monia. Itse en ole vielä alas tullut,mutta teenkin lähinnä vain nopeat treenit ja välipäivät hurrutellaan sitten rannalla,kävelytyskoneessa ja lead-ponyn kanssa.
Puskassa on ihan hauskaa. Kysykää vaikka hevosilta. En lupaa,että ne vastaavat. Kukin toki tavallaan.


Nash

Hyppyjä ja pomppuja,erilaisia koettelemuksia.Kaikesta opitaan ja eteenpäin porskutellaan. Moni luulee,että mulla on täällä jotenkin tylsää. En kyllä ikinä tajua tätä. Elämä ei ole kertaakaan tämän 7kk täällä olon aikana ollut tylsää!! Pirteä mieli ja uusia ihmisiä. Tervetuloa vierailemaan. Kaikkia ja ihan mistä vain!


Talokin alkaa näyttämään vihdoin jo valmiilta kodilta. Kevään mukana tullut innostus ulkoterassin ja puutarhan hoitamiseen. Kukkia,marjoja ja yrttejä! Love it. Väsäsin myös risuaidan näkösuojaksi ja enään pitäisi löytää pöytä ja pari tuolia. Haaveena myös riippumatto (niitä piristäviä päikkäreitä varten heh). Tauluja puuttuu ja pari naulakkoa.Seinät ovat aika haperoa vanerimatskua,joten pitää vähän funtsia mitä tekee ja minne.

Olen aivan mielettömän innoissani hyvän ystäväni Sonjan vierailusta! 5 viikkoa aikaa ja hän on täällä! Samalla toki toivon,että aika hiekkoineen valuisi hieman hitaammin tiimalasissa,sillä viisumiasioita on vielä läjä hoidettavana. Stressi se vasta kivaa onkin.Or not. Kaikki tulee kyllä menemään vielä hyvin.
Everything happens for a reason!

Ei kai tässä sitten muuta. Kuvia kuvia kuviaaaa! Vähän pölpötystä väliin,niin tiedetään ystäväiseni missä mennään. Ohkey?




Junior ja Alec Lark Hill.

                                                       
                                                           Junior trialeissa Lark Hillissä.



Joey kisoissa hhah!






Junior 








Rosie!


                                                        Valokuvausta Magic orhin kanssa.


                                                      Balingup Medievil festival! Fun day!




                                         
                                                       Saffin ja Blake miekkailee.



                                                        Junior Belmontin kisoissa.


                                                       
                                                 


                               
                                                       Blake 9.v cupcakes!






                                                              Cooper voitti Toodyassa!







                                                                    Hymypäivä.


                                                                     Mekko-ostoksia!





                                                                          Radalla 5am.







 



                                                                          Baking!


                                                                        Balmaya.


                                                                 Ellie&Bruce


                                                            Junior Bunburyn kisoissa.





 
                                                          Forrest beach late arvo chilling.

Terkkuja,haleja ja lämpöisiä ajatuksia Suomen maahan! Nauttikaa talvesta ja sen tuomasta omasta ihanasta tunnelmasta. Me jatketaan täällä kohti kesää ja paahtavaa kuumuutta. Pidän teidät ajantasalla tilanteestani täällä ja miten viisumiin liittyvä jännitysnäytelmä etenee.
All gonna be just fine.Right? Rakkaudesta lajiin. Elämä on laiffii.

Huomenna kohti Perthiä! Lauantain kisat ja Halloween-partyt tiedossa. Sunnuntain easyä fiilistelyä ja maanantaina taas arjen viisumistressailua. Ti takaisin etelään kisojen muodossa! Ma ja ti aamuina olisi tarkoitus ratsastella Ascotissa. Lisäoppia,lisäoppia. Plus vähän jotain tekosyitä vaihtaa maisemaa ja saada työtodistuksia muiltakin.
Näistä lisää myöhemmin.

Love ya!
-Millie-



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kotoinen olo

 

En väitä etteikö koti-ikävä olisi lähiaikoina hiipinyt sisimpään. Suomen kesä ja ihmisten loma-ajan kuvat saavat ikävöimään rakkaita ystäviä toisella puolen maailmaa. Kamppailun on kuitenkin jatkuttava,sillä koen tällä hetkellä etten voi poistua maasta tietyistä syistä. 




Pomoni antoi luvan lähteä käymään Suomessa,mutta olen tehnyt kuukausien itsenäisen työn hevoseni Juniorin kanssa ja kisakauden avaus on aivan ovella. En voi tehdä minkäänlaista virhesiirtoa tärkeän asian kanssa. Viime vuonna lähtöni Suomeen tarkotti tämän hevosen kohdalla pelkästään negatiivista. 
Jatkan siis työtäni täällä,kunnes Suomi-lomalle tulee oikea ja osuva rako.





Olen kuitenkin pyöritellyt mielessä ajatusta mahdollisista vieraista ja hyvän rahatilanteeni vuoksi olenkin valmis hankkimaan perheelleni liput Australiaan,jos he vaan töistään saavat siihen mahdollisuuden.
Elämä täällä on mukavaa ja hyvin stressitöntä. Farmi ja lähiympäristö on kuin uusi mukava koti ja en malta odottaa kevään saapumista.


Kamppailuja on viikottain jos jonkinmoisten asioiden kanssa,mutta kaikesta selvitään.
Mitään tämän suurempaa päivittelyä ei juuri ole. Laittelen vähän kuvia menneiltä parilta viikolta. Olen nykyisin aikas kova tyttö leipomaan!!






Työntäyteistä elämää. Sunnuntai vapaatani vietän tänään Capelissa. Ensi viikonlopuksi suuntaan pitkän tauon jälkeen Perthiin. Mukava taas nähdä tuttuja.
Tulevalla viikolla kisareissu Pinjarraan kahden kilpurin kanssa. Menestystä hakemaan. Jo olisi aikakin.

Lämpöisiä terveisiä talvisesta Australiasta. Tänään meille on suotu aurinkoinen kaunis sunnuntai päivä.

Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne.
Iloitkaamme siitä mitä meillä on,eikä murehdita sitä mikä meiltä puuttuu.

Love
Millie


















 Sunday song for all of you:
Tom Odell - Another love