Pomoni antoi luvan lähteä käymään Suomessa,mutta olen tehnyt kuukausien itsenäisen työn hevoseni Juniorin kanssa ja kisakauden avaus on aivan ovella. En voi tehdä minkäänlaista virhesiirtoa tärkeän asian kanssa. Viime vuonna lähtöni Suomeen tarkotti tämän hevosen kohdalla pelkästään negatiivista.
Jatkan siis työtäni täällä,kunnes Suomi-lomalle tulee oikea ja osuva rako.
Olen kuitenkin pyöritellyt mielessä ajatusta mahdollisista vieraista ja hyvän rahatilanteeni vuoksi olenkin valmis hankkimaan perheelleni liput Australiaan,jos he vaan töistään saavat siihen mahdollisuuden.
Elämä täällä on mukavaa ja hyvin stressitöntä. Farmi ja lähiympäristö on kuin uusi mukava koti ja en malta odottaa kevään saapumista.
Kamppailuja on viikottain jos jonkinmoisten asioiden kanssa,mutta kaikesta selvitään.
Mitään tämän suurempaa päivittelyä ei juuri ole. Laittelen vähän kuvia menneiltä parilta viikolta. Olen nykyisin aikas kova tyttö leipomaan!!
Työntäyteistä elämää. Sunnuntai vapaatani vietän tänään Capelissa. Ensi viikonlopuksi suuntaan pitkän tauon jälkeen Perthiin. Mukava taas nähdä tuttuja.
Tulevalla viikolla kisareissu Pinjarraan kahden kilpurin kanssa. Menestystä hakemaan. Jo olisi aikakin.
Lämpöisiä terveisiä talvisesta Australiasta. Tänään meille on suotu aurinkoinen kaunis sunnuntai päivä.
Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne.
Iloitkaamme siitä mitä meillä on,eikä murehdita sitä mikä meiltä puuttuu.
Love
Millie
Tom Odell - Another love
2 kommenttia:
Ikava! Ihania kuvia sun arjesta. Toi kuva susta ja skysta autossa jotenki pisti hymyn huulille. EN kyl ota selvaa mita tossa yhessa kuvassa on... Ma oikeesti, siis ihan tosissaan oikesri haluisin tulla sinne sun luo kaymaan! T: SIS
Hei miten siellä menee? :)
Oon niin kateellinen ja onnellinen sinun puolesta! Kun tiedän ettei itselläni ole mahdollisuutta lähteä toteuttamaan unelmaa, koitan "elää" näiden hienojen blogien kautta unelmaani. Vaikka usein sanonkin, että haaveet ja unelmat saavutettavissa jos tarpeeksi haluaa ja yrittää. Kaikki ei vaan ole aina itsestään kiini. Kiitos, että saan lukea blogiasi!
Lähetä kommentti